Mentalisaatiokyky, kunnioitus ja levon tarve omista reaktioista 

 

Ulkoisen toimintamme takana on hyvin usein erilaisia ajatuksia, tunteita, aikomuksia, uskomuksia ja kuvitelmia. Mentalisaatio on kykyä pohtia näitä erilaisia mielen tiloja, jotka piiloutuvat ulkoisen käyttäytymisen ja reagoinnin taakse. Mentalisaatiokyvyssä on vaihtelua ihmisten välillä, ja jokaisen mentalisaatiokyky myös vaihtelee tilanteesta riippuen. Kykyyn voivat vaikuttaa heikentävästi mm. stressi, väsymys tai kiihtymys. Tilanteiden automaattinen ja itsekeskeinen tulkinta on nopeampaa sekä helpompaa verrattuna mentalisaatioon, joka taas vaatii ponnistelua oman ja toisen ihmisen näkökulman pohtimiseksi ja ymmärtämiseksi. Moni varmasti tietää, kuinka jossakin tilanteessa tulisi toimia, mutta vanhempi voi esimerkiksi väsymyksen takia ahdistua vauvan itkusta eikä kykene pohtimaan, mitä vauva yrittää itkullaan kertoa. 

 

Mentalisaatiokyvyn ollessa heikko, ihminen ei kykene ennakoimaan omia tai toisten reaktioita erilaisissa tilanteissa, eikä myöskään kykene säätelemään omaa tunnetilaansa. Tällöin elämästä tulee hyvin arvaamatonta ja kontrolloimatonta. Mentalisaatiokyvyn ollessa vahva, ihminen puolestaan kykenee säätelemään omia tunnetilojaan, luomaan pysyvyyttä ja varmuutta ihmissuhteisiin sekä edistämään kommunikaatiota esimerkiksi perheen sisällä. Vahva mentalisaatiokyky auttaa myös minimoimaan erilaisista konflikteista aiheutuvaa stressiä sekä niiden traumatisoivaa vaikutusta. Mentalisaatiolla onkin keskeinen rooli psyykkisen hyvinvoinnin kannalta, ja se toimii suojaavana tekijänä erilaisissa kriiseissä. Tähän kaikkeen liittyy vahvasti myös omiin tunteisiin ja tuntemuksiin samaistuminen sekä mielessä ja ajatuksissa kiinni oleminen. 

 

Haluan nostaa esille ajatuksen tavoitteiden ja päämäärien saavuttamisesta. Jos on hyvin sitoutunut jonkin päämäärän saavuttamiseen, ei ehkä kykene keskeyttämään toimintaa. Jos vanhempi esimerkiksi lukee päivän lehteä tai katselee jotakin ohjelmaa, ja lapsi tulee kysymään voisiko tämä pelata hänen kanssaan, voi vanhempi ärsyyntyä ja kokea sen häiritsevänä. Tällöin päämäärästä on tullut elämän virtausta tärkeämpää. Joskus varmasti on tilanteita, jolloin näin onkin, mutta useimmiten kyse on kuitenkin vain siitä, että takerrumme johonkin, jonka kuvittelemme suovan itsellemme onnen. Tosiasiassa onnellisuus syntyy kuitenkin irtipäästämisestä ja sitä kautta vapaaksi tulemisesta. Jos kykeneekin keskeyttämään lehden lukemisen tai ohjelman katsomisen, ja pelaaman lapsen kanssa vaikka yhdenkin pelin, jatkaen sen jälkeen omaa toimintaansa, on vapaa tulevaisuuteen ja päämääriin takertumisesta kyeten elämään nykyhetkessä ja elämän virrassa. Onnellisuus syntyy silloin hetkessä, eikä ole harhaluulo, että esimerkiksi lehden lukemisen jälkeen olisi jotenkin onnellisempi. Lehdestä voi toki oppia jotakin uutta, mutta oppiakseen ei ole syytä lakata elämästä kuluvassa hetkessä. Päämäärän tavoittelu voi myös saada aikaan epämukavia tunteita, kuten stressiä ja ahdistusta.

 

Hyvin usein ihmisten puheissa kuuluu heidän kaipaavaan etäisyyttä tai rauhaa johonkin asiaan, tai lepoa jostakin asiasta, kuten töistä tai hankalasta tilanteesta. Vaikka asia sanoitetaankin noin, sen voi nähdä myös levon tarpeena omista reaktioista. Kun ihminen ei kykene olemaan reagoimatta johonkin, hänen on otettava siihen etäisyyttä, oli se sitten asia, tilanne tai ihminen. Tämä voi toki helpottaa ja auttaa hetkellisesti, mutta todellinen ongelma, eli oma reagointi, jää kohtaamatta. Asioita ei enää tarvitse paeta, kun kykenee kohtaamaan omat tunteensa ja toimimaan tietoisuudesta käsin. Mikäli ei kykene olemaan reagoimatta, voi olla tarpeen ottaa etäisyyttä ja aikaa omalle eheytymiselle ja mahdollisuudelle kohdata oma reagointi rauhassa.  

 

Olen itse kokenut hyvin vapauttavana astua ikään kuin askeleen taaksepäin, havainnoiden omia tunteitani ilman, että lähden reagoimaan niistä käsin erilaisiin tilanteisiin. Asiaa voi olla hankala ymmärtää, mutta esimerkki tietoisuudesta voi helpottaa käsittämään mistä oikein on kyse. Jos ajatellaan, että koet jotakin tunnetta, joka tuntuu hyvin vahvasti myös kehollisesti, niin kuka se on, joka tarkkailee tuntemuksia itsessäsi? Entä, kun tunne hetken kuluttua laantuu ja väistyy pois, niin jääkö sinusta silti jotakin jäljelle? Vai lähdetkö tunteen mukana pois? Emme ole myöskään sama asia kuin ajatuksemme. Ihmisellä voi olla päivän aikana kymmeniätuhansia ajatuksia. Mutta kun jokin ajatus väistyy, niin menetkö sen mukana vai jääkö jokin jäljelle?

 

Asiasta voi puhua monenlaisilla termeillä, mutta itse puhun tästä tietoisuutena, joka kykenee tarkkailemaan niin kehoa, tunteita kuin mieltäkin. On aivan eri asia samaistua omiin ajatuksiin ja tunteisiin, ja reagoida niiden pohjalta, kuin havainnoida ja tarkastella heränneitä tunteita, hyväksyä ne juuri sellaisina kuin ne ovat, ja tämän jälkeen reagoida tilanteeseen tietoisuudesta käsin. Tunteisiin samaistuminen saattaa näkyä esimerkiksi impulsiivisuutena tai aggressiivisuutena. Harjoittelun myötä, tähän hetkeen ja tietoisuuteen palaaminen on aina vain helpompaa. Hengitykseen keskittyminen on erittäin tehokas keino palautua kuluvaan hetkeen, sillä hengitys on aina kuluvassa hetkessä. Myös hartioiden rentouttaminen auttaa, sillä on käytännössä mahdotonta olla stressaantunut, mikäli hartiat ovat rentoina alhaalla.

 

Tämä ajatus tunteisiin samaistumisesta toimii myös pohjustuksena sille, kuinka helposti imemme itseemme toisten tunteita ja ajatuksia. Tunteet tarttuvat hyvin helposti, ellei tietoinen mieli ole läsnä tässä hetkessä. Samaistuminen tunteisiin ja ajatuksiin on kaiken kärsimyksen, kivun sekä erilaisten addiktioiden perusta. Elämme ajatuksiemme kautta vahvasti myös muistoissa ja tulevaisuudessa, joihin molempiin liittyy valtavasti erilaisia tunnetiloja. Samaistumme lisäksi hyvin herkästi kaikkeen mitä ympäristössä tapahtuu ja mitä ihmiset sanovat meille. Aina kun jokin saa meissä aikaan voimakkaan reaktion, tarkastelemme asiaa oman itsemme kautta. Tällöin suhtaudumme asioihin omien merkityssuhteidemme, tunteidemme ja ajatustemme kautta, emmekä kykene näkemään asiaa sellaisena kuin se on. Kun tulemme tästä tietoiseksi, tulemme myös vapaiksi, eikä mieli reagoi enää itsekkäästi, jolloin myös monet asiat lakkaavat synnyttämästä toiveita, ahdistusta, vihaa ja pelkoa. Asioista tulee osa jatkuvasti virtaavaa todellisuutta, emmekä ole riippuvaisia niistä. Vapaaksi tuleminen vaatii ulkoisen todellisuuden erottamista sisäisestä todellisuudesta. Tällöin ulkoisen todellisuuden tapahtumat eivät horjuta sisäistä tilaa, vaan kykenemme antaa sen olla, juuri sellaisena kuin se on. Silloin ei ole myöskään tarvetta määritellä tai arvottaa asioita esimerkiksi hyviksi tai pahoiksi. Yhtä kaikki erilaiset määritelmät ovat selityksiä itsemme sekä emotionaalisten reaktioidemme kannalta. 

 

Kun huomaamme jonkin asian, ilmiön tai ihmisen herättävän meissä erilaisia reaktioita tai tunteita, kuten vihaa, ahdistusta, levottomuutta tai pelkoa, niin olemme kykenemättömiä kunnioittamaan sitä tai häntä. Sen sijaan saattaa herätä halu jollakin tasolla rajoittaa, ohjata tai kontrolloida, jotta tuntisi olonsa turvallisemmaksi tai paremmaksi. Kunnioitus syntyy, kun kykenee kohtaamaan todellisuuden ilman reaktioita. Kun emme enää reagoi tunteella, kykenemme olemaan läsnä tilanteessa, vaikka toinen tekisi tai sanoisi mitä tahansa. Kykenemme tarkastelemaan tilannetta etäämmältä ja rauhassa, ilman välttämätöntä tarvetta reagoida. Tällöin huomio kiinnittyy enemmänkin siihen mitä toisessa tapahtuu ja mitä hän yrittää ilmaista, kuin siihen mitä hän tekee tai sanoo. Tällöin kykenemme näkemään toisen ihmisenä huolimatta hänen teoistaan tai sanoistaan. Kykenemme antamaan hänen olla täysin oma itsensä, ja tarvittaessa kykenemme myös ilmaisemaan omat rajamme. Kumpikin voi tällöin olla hetkessä omalla tavallaan.  

 

Ilman tunteen kohtaamista, tunnetila jää helposti ohjaamaan koko päivää, ja vaikuttaa itseen sekä ihmisiin, joita päivän aikana kohtaa. Tunnetaidot ovat ehdottoman tärkeitä, ja onkin hienoa, että niitä on viimevuosien aikana nostettu esille ja tuotu osaksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulujen arkea. Tärkeää olisi myös tiedostaa, kuinka voimme itse vaikuttaa tunteisiimme. Tulisi pitää mielessä, että mikään tunne ei ole väärä tai vahingollinen, vaikka osa tunteista voikin tuntua ikävältä tai hankalalta. Oma suhtautuminen niihin voi kuitenkin olla vahingollinen tai parantava. 

 

Olen myös havainnut, että usein ajatellaan, että tunteet, kuten tyytyväisyys, rakkaus tai onni ovat ulkoisista asioista kiinni. Oikeasti, tunne syntyy meidän jokaisen sisällä, ja se on siellä olemassa ja heräteltävissä koko ajan. Kun toinen ihminen tai jokin asia triggeröi tiettyä tunnetta ulkopäin, niin se voimistuu ja vahvistuu, jolloin luulemme sen tulevan ulkoapäin. Jos elämme siinä uskossa, että toinen ihminen tai jokin asia/materia tekee meidät onnelliseksi, niin tulemme helposti riippuvaiseksi alkaen pelätä, että se viedään meiltä. Tämä saattaa aiheuttaa mm. ihmissuhteisiin takertuvuutta ja riippuvuutta, kun luullaan, että toinen on välttämätön jonkin tunteen saavuttamiseksi. Totta kai, on upeaa löytää ihminen, jonka kanssa elää yhdessä rakastaen ja kokien rakkautta, kunhan ei milloinkaan oleta, että se toinen on se, joka laittaa tietyn tunteen sisällemme. Merkityksellistä on ymmärtää, että koko tämä tunteiden paletti on käytössämme joka ikinen hetki. Emme siis ole riippuvaisia ulkopuolelta tarjottavista asioista. Tämä luo voimaantumisen ja pystyvyyden tunnetta. 

 

Meillä on joka hetki täysi vapaus valita, minkälaisista tunteista käsin haluamme elää tätä elämää, ja mistä käsin reagoimme asioihin. Ei kuitenkaan riitä, että asian tiedostaa, vaan sitä pitää alkaa elää todeksi. Aina löytyy uusia tasoja, joille oma tietoisuus voi edetä. Ja hetkittäin, vaikka harjoittelua olisi takana jo kauankin, tietoisuus saattaa edelleen herpaantua, jolloin lähtee reagoimaan tunteesta käsin. Tärkeää on, että tiedostaa ja havaitsee itse nämä hetket, ja oman ajattelun vaikutukset tunteisiin. Tietoisuudesta käsin elämä ei näyttäydykään enää niin vakavana ja vakavasti otettavana tapahtumana. 

 

Pohtiessani sisäistä rauhaa, oman polun kulkemista ja kykyä elää kuluvassa hetkessä kaikki kulminoituu lopulta kunnioitukseen ja rakkauteen. Kunnioitukseen itseämme, omaa kehoamme, tunteitamme ja reaktioitamme sekä ajatuksiamme kohtaan. Sekä myös kunnioitukseen toisia ihmisiä ja heidän kehojaan, tunteitaan, mielipiteitään ja ajatuksiaan kohtaan. Kuten myös laajemmin, kunnioitukseen koko maailmaa, luontoa ja sen antimia sekä eläimiä kohtaan. Sydämestä nouseva kunnioitus tuntuu kulttuurissamme olevan monilta osin kateissa. Sydämestä käsin tuleva kunnioitus on eri asia, kuin opitut käytöstavat tai hyvä käytös. Käytöstavat on voitu oppia esimerkiksi käskemisen tai rankaisemisen avulla, ja niiden taustalta voi puuttua monia arvoja. Tämä väistämättä vaikuttaa sekä ihmiseen itseensä, että häntä ympäröivään maailmaan. 

 

Kunnioitus on ennen kaikkea rakkautta. Jokaisen tulisi ottaa vastuu siitä, mitä vahvistaa tässä maailmassa, omassa kodissaan, perhekulttuurissaan ja itsessään. Jokainen meistä kohtaa matkallaan surua, kipua, pelkoa ja ahdistusta, jotka väistämättä vaikuttavat itseen. Itseään ja tunteiden taakkaansa on hyvä lähestyä rakkaudella ja myötätunnolla. Rauha täytyy rakentaa ensin itsensä kanssa, jonka jälkeen se mahdollistuu niin parisuhteessa, perheessä kuin laajemmin koko yhteiskunnassakin. Sillä yhteiskuntaan heijastuu väistämättä se, kuinka perheet voivat ja mitä perheissä tapahtuu.  

 

Itseään ei tarvitse lähteä muuttamaan tai missään nimessä arvostelemaan. Sen sijaan voi havainnoida sitä, kuinka toimii ja tekee asioita, ja oppia itsestään. Jos jossakin tilanteessa huomaa toimivansa esimerkiksi vihaisesti tai epäkunnioittavasti, tilanteesta voi oppia. Kenties voi huomata kokevansa jotain haastavaa tunnetta, eikä ole läsnä siinä mitä tekee. Oma käyttäytyminen kertoo siitä, mitä sisällä on. Käyttäytymistä ei tarvitse muuttaa, vaan kaiken sisällään olevan voi ottaa vastaan, jolloin se muuttaa itseään. Kun ei yritä torjua tai työntää asioita pois, kykenee eheytymään. Itseään joutuu katsomaan useita kertoja syvälle sisimpään ja tarkastelemaan omia toimintatapojaan, pohtien mistä erilaiset olettamukset heijastuvat. Silloin löytyy uudenlainen vapaus, jolloin on riippumaton ja voi tehdä mitä tahansa, mutta ei kuitenkaan tee mitä tahansa. Toiminta kumpuaa kunnioituksesta ja rakkaudesta. Jokaisen matka kohti sisäistä rauhaa ja kunnioitusta, on väistämättä erilainen, ja niin kuuluukin olla.

 

Näillä kirjoituksillani haluan kertoa omista kokemuksistani, inspiroida ja herätellä. Herätellä pysähtymään sen elämäsi tärkeimmän ihmisen, eli itsesi, äärelle.